Bach inspiroi yhteistyön alkuun – Elojazz soi myös kirkoissa

Kahden jazztrumpetistin into tarttua tasan 300 vuotta aiemmin syntyneeseen musiikkiin oli alku Elojazzin ja Tuiran seurakunnan yhä jatkuvalle yhteistyölle. J.S. Bach on vankka osa evankelis-luterilaisen kirkon musiikillista kivijalkaa, joten Mikko “Gunu” Karjalaisen ja Verneri Pohjolan improvisatorinen jazzmatka Bachin soolosellosarjoihin sopi Tuiran seurakunnalle hyvin. Niinpä vuoden 2017 Elojazzit avattiin Tuiran kirkossa G.V.A. Bachin merkeissä. “Alunperin basistina piti olla Antti Lötjönen – siitä siis A”, Elojazzin taiteellinen johtaja Kari Kuivamäki selittää. Keikalla oli sen sijaan Ville Herrala.

Kuivamäki ja Tuiran seurakunnan kanttoreiden esimies Tommi Hekkala puntaroivat niin Tuiran kirkon miljööseen kuin sen tiiviiseen ja lämpimään akustiikkaan sopivan musiikin kriteerejä. “Kyseessä ei ole tavallinen konsertti mutta ei messukaan”, Hekkala aloittaa. “On etsittävä sellaista, joka on tilaan ominaista, intiimiä ja meditoivaa”, Kuivamäki jatkaa. Hekkala huomauttaa asian toimivan toisinkin päin. “Myös kirkkosali ja tilanne inspiroi
muusikoita.”
“Aivan!” Kuivamäki kuittaa. “Tämä juuri: konserttipaikan ilmapiiriä ja tunnelmaa ajatellen on tosi tärkeää, että monta asiaa sattuu kohdalleen.” Hekkalan mukaan Tuiran seurakunnassa on halu laskea kirkon kynnystä musiikkitarjonnan avulla. Seurakunnan tiloissa järjestettävän konsertin kuulijalta – kuten minkään muunkaan tapahtuman osalta – ei odoteta tunnustuksellista suhtautumista. Ovet ovat avoinna kaikille, mutta seurakunnassa on pantu merkille, että musiikin laajemman kattauksen myötä monet kulkevat niistä useammin.

Elojazz 2024 starttaa hieman totutusta poikkeavasti, sillä avajaiskonsertit 31.8. kuullaankin aikataulusyistä Pyhän Tuomaan kirkossa Puolivälinkankaalla. Hekkala kiittelee Elojazzin taiteellista johtoa näkemyksellisistä esiintyjävalinnoista tämänkin vuoden osalta. Hänen mukaansa niin Joris Roelofsin bassoklarinetti kuin Teemu Viinikaisen kitara ovat juuri omiaan kaikuisaan Pyhän Tuomaan kirkkoon, kun taas Tuiran kirkon kuivempi akustiikka kestää paremmin vahvempisävyisiä instrumentteja.

Tänä vuonna myös seurakunta tuo ohjelmaa Elojazzeille. Vuoden 2024 alussa toimintansa aloittanut lauluyhtye Spes esittää Oulussa aiemmin kuulemattoman Bob Chillcottin teoksen Nidaros Jazz Mass. Spes saa musisointikumppanikseen pianon, kontrabasson ja lyömäsoittimet sisältävän kokoonpanon. Jazzmessu kuullaan sunnuntaina 4.8. osana Tuiran kirkossa kello 18 alkavaa iltamessua. Kanttori Tommi Hekkalan mukaan jazzmessun musiikki ynnä muutamat Spesin laulamat spirituaalisävelmät muodostavat suurimman osan iltamessun sisältämästä sävelmistöstä, mutta siihen sisältyy myös yhdessä laulettavaa.

Spes 
sopraanot: Virve Karén, Johanna Kropsu, Sanni Salo 
altot: Anu Arvola, Pia Kaitasuo, Kaisa Kauppinen 
tenorit: Kari Kanniainen, Juhani Miettunen, Jukka Tallgren 
bassot: Lauri Fleuriot-Pajunen, Tommi Hekkala, Pasi Kyröläinen 
soitinyhtye: Ari Kivelä, kontrabasso, Harri Laakkonen, piano ja Pete Rivik, rummut

Lauluyhtye Spes ja kolmimiehinen yhtye tuovat Elojazzien päätteeksi 4.8. kello 18 Tuiran kirkon iltamessuun Bob Chilcottin Nidaros Jazz Mass -teoksen. Kuva: Iina Palokangas

Artikkelikuva: Timo Lind